Kuka on paras ja miksi meidän pitäisi olla?

Elämme maailmassa, jossa vertailu on tullut osaksi lähes kaikkea. Meitä ei ainoastaan kannusteta onnistumaan, vaan meidän odotetaan myös osaavan perustella, miksi olemme parempia kuin muut. Pitäisi osata sanoittaa oma erityisyys, erottautua ja vakuuttaa. Tämä ajattelutapa alkaa usein jo varhain ja seuraa mukana koulutuksesta työelämään, yrittäjyyteen ja lopulta myös hyvinvoinnin maailmaan.

Silti yhä useammin pysähdyn miettimään, mitä tällainen kulttuuri tekee meille ihmisinä. Millaista sisäistä painetta se synnyttää, kun pelkkä olemassaolo ei tunnu riittävän, vaan aina pitäisi olla hieman enemmän, hieman parempi ja mielellään vielä osata sanoa se ääneen. Tästä näkökulmasta joogaopettajuus on minulle ollut vahva vastavoima.

Se on näyttänyt minulle toisenlaisen tavan olla maailmassa. Sellaisen, jossa arvo ei synny vertailusta vaan siitä, että ihminen kulkee omaa polkuaan rehellisesti.

Kysymys, joka pysäytti minut

Aikoinaan minua pyydettiin kertomaan, mikä tekee minusta hyvän opettajan ja paremman kuin muut. Kysymys pysäytti minut hetkeksi täysin. Ei siksi, ettenkö olisi ennen elämässäni osannut vastata siihen, vaan juuri siksi, että olin joskus osannut vastata siihen hyvinkin sujuvasti.

Taustani on paljon muuallakin kuin joogamaailmassa. Olen kouluttautunut ja tehnyt töitä ympäristöissä, joissa oman osaamisen sanoittaminen, perusteleminen ja muista erottautuminen olivat lähes perustaitoja. Minun piti aiemmin osata kertoa, miksi juuri minä olen oikea ihminen, miksi minä olen vahvempi valinta kuin joku toinen.

Juuri siksi huomasin muutoksen itsessäni niin selvästi. En enää halunnut lähteä siihen mukaan. En kokenut tarvetta kohottaa itseäni toisen yläpuolelle tai rakentaa omaa arvoani vertailun kautta. Kysymys ei tuntunut vaikealta siksi, etten osaisi vastata, vaan siksi, että se ei enää tuntunut todelta.

Maailma, jossa paremmuudesta on tullut normi

Nykymaailmassa paremmuuden kulttuuri on niin syvällä, että emme aina edes huomaa sitä. Meistä puhutaan osaamisina, saavutuksina, tehokkuutena ja kilpailukykynä. Se näkyy työelämässä, koulutuksessa, sosiaalisessa mediassa ja jopa siinä, miten puhumme itsestämme. Tällaisessa ilmapiirissä syntyy helposti ajatus, että ihmisen arvo on jotakin, mikä täytyy todistaa.

Samalla moni väsyy. Ei välttämättä pelkästään työn määrään, vaan siihen jatkuvaan sisäiseen jännitteeseen, että pitäisi olla enemmän. Pitäisi osata ilmaista oma arvo oikein. Pitäisi vakuuttaa muut. Pitäisi olla tarpeeksi kiinnostava, tarpeeksi uskottava ja mielellään vielä hieman muita edellä.

Joskus tuntuu, että olemme rakentaneet maailman, jossa ihminen saa olla vasta sitten, kun hän on ensin osoittanut olevansa tarpeeksi hyvä.

Miksi joogaopettajuus näyttää ulkopuolelta erilaiselta?

Joogaopettajuus herättää joskus hämmennystä, erityisesti silloin, jos taustalla on pitkä koulutuspolku tai ura, jota pidetään ulkoisesti arvostettuna. Joskus ihmiset katsovat joogaopettajaa kuin hän olisi valinnut jotakin vähemmän vakavaa tai vähemmän älyllistä. Ikään kuin kyse olisi polusta, joka ei sopisi ihmiselle, jolla olisi mahdollisuus tehdä jotain muuta.

Mutta ehkä juuri siinä näkyy aikamme ongelma. Arvostamme helposti sellaista, mikä näyttää ulospäin tehokkaalta, kunnianhimoiselta ja mitattavalta. Sen sijaan sydämen ääntä seuraavaa valintaa on vaikeampi ymmärtää, jos sitä ei voi selittää kilpailun, menestyksen tai tittelin kielellä.

Minulle joogaopettajuus ei ole ollut askel alaspäin eikä irtiotto jostain “vakavammasta”. Se on ollut askel lähemmäs itseäni. Lähemmäs sitä, mikä tuntuu aidosti oikealta.

Joogan maailmassa kilpailu ei ole ydin

Joogan ytimeen ei kuulu ajatus siitä, että vain vahvimmat tai näkyvimmät jäisivät jäljelle. Päinvastoin. Me joogaopettajat toivomme, että meitä olisi paljon. Että olisi yhä enemmän ihmisiä, jotka opettavat hengittämään, pysähtymään, kuuntelemaan itseään ja kohtaamaan toisia lempeämmin.

Joogan näkökulmasta maailma ei muutu paremmaksi sillä, että yksi ihminen nousee muiden yläpuolelle. Maailma muuttuu paremmaksi silloin, kun yhä useampi ihminen löytää yhteyden itseensä ja sitä kautta myös toisiin.

Siksi en koe joogaopettajuutta kenttänä, jossa pitäisi kilpailla oppilaista tai asemasta. Oppilaat löytävät sen opettajan, jota he tarvitsevat juuri siinä hetkessä. Opettajuus ei ole omistamista vaan kohtaamista.

Oman sydämen ääni voi viedä toiseen suuntaan

Kaikki valinnat eivät näytä ulospäin järkeviltä. Eivät ainakaan sellaisessa maailmassa, jossa asioita tarkastellaan lähinnä statuksen, tehokkuuden tai urakehityksen näkökulmasta. Silti juuri ne valinnat voivat olla kaikkein rehellisimpiä.

Minulle joogaopettajuus on ollut tällainen valinta. Ei pako jostakin, vaan liike kohti jotakin aidompaa. Kohti sellaista elämää, jossa voin olla omempi itseni ja samalla tehdä työtä, jolla koen olevan merkitystä.

Kun ihminen seuraa omaa sydäntään, hänen polkunsa ei aina muistuta muiden polkuja. Ehkä sen ei kuulukaan.

Ehkä tärkeintä ei ole olla paras

Ehkä tärkeämpää on löytää oma paikkansa, tehdä sitä mikä tuntuu oikealta ja antaa muidenkin tehdä samoin. Ehkä maailmasta tulisi lempeämpi, jos emme aina kysyisi, kuka on eniten, vaan kysyisimme useammin, mikä on totta ja mikä tuntuu aidolta.

Minulle joogaopettajuus on opettanut juuri tätä. Kaikkea ei tarvitse rakentaa vertailun varaan. Joskus riittää, että ihminen seuraa omaa polkuaan ja luottaa siihen, että se on tarpeeksi.